Virtuaalitapahtumat käynnistävät kehittämistehtävän kevään

Kuvituskuva blogitekstiä varten.

Kehittämistehtävän kevät alkaa rytinällä. Vaikka koronatilanteen vuoksi emme pääse vielä verkostoitumaan kasvotusten, voimme kokoontua etäyhteyksin vaihtamaan kuulumisia ja ideoita. Maaliskuu onkin täynnä kuntien kulttuuriammattilaisille suunnattuja virtuaalisia tapahtumia.

Maaliskuun aloittaa rento virtuaalinen aamukahvihetki tiistaina 2.3., jolloin on mahdollisuus päästä tutustumaan kuntakollegoihin ympäri Suomea. Aamukahveilla kuulemme myös terveiset Oulusta, kun vastaava tuottaja Ville-Mikko Sikiö kertoo opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamasta Kaupunginosataiteilija-hankkeesta. Hankkeen tarkoituksena on toteuttaa yhteisöllisiä taideprojekteja Oulun eri kaupunginosissa.

Kuntavierailut käynnistyvät maaliskuussa virtuaalisina, ja ensimmäisenä tutustumme Posion ja Sodankylän kulttuuripalvelujen hyviin käytänteisiin torstaina 4.3. Kuntavierailun teemana on kulttuuriperintö ja digitalisaatio. Posion kunnan kirjasto-kulttuurijohtaja Virva Jakkula tutustuttaa osallistujat VirtuaaliPosio-mediaoppaaseen, joka on virtuaalinen polku alueen kulttuurihistoriaan. Vauhdin hurmaa Sompiossa -hanke on mahdollistanut digitaaliset museosisällöt Sodankylässä. Hanketta esittelevät Sodankylän kulttuurisihteeri Merja Leinonen ja Museo-Galleria Alarieston museojohtaja Marika Välimaa.

Seuraava virtuaalinen kuntavierailu järjestetään keskiviikkona 10.3. Jyväskylään, jossa päästään tutustumaan joukkorahoitukseen sekä ikääntyneiden kulttuuripalveluihin. Osallisuuskoordinaattorit Hanna Tenhunen ja Minna Huolman Jyväskylän kulttuuri- ja osallisuuspalveluista kertovat Fifty-sixty -joukkorahoituskokeilusta, jonka avulla kaupunkilaisten ideoimat hankkeet voivat saada kaupungilta rahoitusta. Suunnittelija Riikka Polso ja ikääntyneiden kulttuuritoiminnan koordinaattori Outi Savonen esittelevät ikäihmisille tarkoitettua kulttuuripalvelumalli Taideapteekkia.

Maaliskuun viimeinen virtuaalinen kuntavierailu on kaksipäiväinen, ja teemana on silloin julkinen taide. Keskiviikkona 24.3. Riihimäen kaupungin vastaava kulttuurituottaja Anna Vesén ja yhteiskuntataiteilija ja kuvanveistäjä Marjukka Korhonen kertovat Riihimäen kaupungin julkisen taiteen periaatteista ja yhteiskuntataiteilija-konseptistaan, joka edistää taiteen toteutusta osana kaavoitusta ja rakentamista. Torstaina 25.3. kuullaan kuvanveistäjä-arkkitehti Maija Kovaria sekä Taiteen edistämiskeskuksen erityisasiantuntija Henri Terhoa, jotka keskustelevat julkisen taiteen valtakunnallisista linjauksista sekä prosenttiperiaatteesta osana kaupunkien ja maakuntien arkkitehtuuripolitiikkaa.

Kaikki edellä mainitut tapahtumat ovat osallistujille maksuttomia. Osallistumisohjeet löydät tapahtumasivuiltamme. Ilmoittautumislinkki Riihimäen kuntavierailulle lisätään sivulle pian. Tervetuloa mukaan!

Sofia Kuisma

kirjoittaja on Kulttuuria yhteistuumin -kehittämistehtävän viestintäassistentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s